Nykykoru (contemporary jewellery) on käsite, jolla tarkoitetaan perinteisestä korusta poikkeavaa korua. Korusta ja korutaiteesta käytetään rinnakkain varsinkin englanniksi erilaisia käsitteitä, joiden painotukset ovat erilaisia ja viittaavat erilaisiin asioihin. Tällaisia nimityksiä ovat esimerkiksi studio jewellery, auter jewellery ja art jewellery.
Nykykorua tehdään taiteen lähtökohdista, jolloin korussa käytettävä materiaali ja tekniikka valitaan tästä lähtökohdasta. Nykykorussa käytetyt materiaalit ja tekniikat ovatkin moninaisia. Aiemmin korussa käytettyjen melkein ikuisten materiaalien, kuten jalokivien ja kullan tilalle ja rinnalle ovat tulleet lyhytikäiset, arkiset ja usein myös erikoiset materiaalit. Hammaslääkärin käyttämä kipsi, hiili, tekstiili, kierrätetyt esineet ja orgaaniset materiaalit ovat tällaisia. Samoin tekniikoita on kehitetty uusien materiaalien käyttöön sopiviksi.
Nykykoru on käsitteenä rinnasteinen nykytaiteelle ja sitä voidaan ajoittaa samalla tavalla. Uudenlaisen korun lähtökohtina pidetään varsinkin hollantilaisessa korutaiteessa 1960- ja 1970-luvulla tapahtuneita muutoksia. Toki sitä aiemmin olivat korut ja niiden materiaalit muuttuneet, kuten pukukorut, joita valmistettiin teollisesti erilaisista materiaaleista. Hollantilaisen korutaiteen merkittävinä vaikuttajina pidetään Emmy van Leersumia ja Gijs Bakkeria, jotka tekivät koruja toisenlaisista lähtökohdista kuin aiemmin. Heidän tekemänsä korut rikkoivat perinteisen korun muotokieltä, kauneusihannetta ja materiaaleja.
Nykykoru ei ole yhtenäinen ilmiönä, vaan se sisältää samalla tavalla kuin nykytaidekin erilaisia tapoja tehdä koruja. Samoin siinä on ajoittain ollut näkyvissä kansallisia erityispiirteitä. Nykykoru on kansainvälinen ilmiö, jolloin vaikutteet leviävät ympäriinsä. Korun merkittävimpiä vuosittaisia tapahtumia on maaliskuussa Münchenissä järjestettävä Schmuck, joka levittäytyy kaupungin alueelle. Maailman ainoa korumuseo sijaitsee Pforzheimissa.
Suomalaisen korutaiteen kenttä on varsin ohut, koska maassa ei ole yhtään korutaiteeseen keskittynyttä galleriaa. Näyttelytoiminta on satunnaista ja merkittäviä ovat olleet valtakunnallisesti kiertävät näyttelyt, kuten Suomalainen Koru –näyttelyt, joista on tehty yksi julkaisu. Imatralla kolmen vuoden välein järjestettävä KORU-näyttelyt ovat olleet kansainvälisiä katselmuksia. Seuraavat KORU 4-näyttely siihen liittyvine tapahtumineen järjestetään marraskuussa 2012.


